Ihana päivä takana! Päästiin J:n kanssa ihan kahestaan viettämään aikaa Peetun nauttiessa papan ja mummopuolen seurasta. Suunnattiin autolla Petkeljärven kansallispuistoon melomaan. Olen käynyt monena vuonna siellä melomassa, mutta joka ikisenä kertana melomiseni on ollut sitä, että melon siksakkia järvelle ja alan ottamaan arskaa! Tänä vuonna oli luvassa sama systeemi. Koitettiin ensin J:n kanssa meloa ihan kunnolla matkaa, mutta järkihän siinä meni!
MITEN SILLÄ KAPISTUKSELLA PÄÄSEE SUORAAN?! Melottiin keskelle järveä, otettiin rennot asennot ja sihautettiin YHDET sidukat auki B) oi voi!
Tunnin "melomisen" jälkeen suuntasimme vielä Ilomantsin viinitorniin kahville.
 |
| Ihana yhdistelmä: vuohenjuustolla ja mansikoilla täytetty croisantti <3 |
 |
| Ilomantsin viinitorni |
Ehtihän kolmen tunnin "irtioton" aikana kehittyä sellanen ikävä Peetua, että kurvattiin äkkiä takaisin mökille. Annoimme Peetulle tänään ensimmäistä kertaa sosetta! Kokeilin luumusosetta kovaan vatsaan. Onneksi se auttoi:) Peetun ilmeet oli kyllä mahtavat uuden maun ja erilaisen koostumuksen ansiosta. Ostinkin huomiseksi maisteltavaksi erilaisen soseen. En kuitenkaan ala syöttämällä syöttämään vielä kiinteetää ruokaa. Kuukauden päästä sitten! Vielä mennään korvikkeella ja vellillä.
 |
| tosi huonolaatuinen kuva.. Mutta ihana ilme ihanalla pojalla<3 |
Illan päätti vielä Iltatorilla käynti, mistä matkaan tarttui iphoneen liitettävä lankapuhelinluuri. Sitä olen jo kauan halunnut!! Sitten Peetu nukkumaan ja sauna J:n kanssa. Ihana päivä! Nyt unille!
Kuulemisiin,
Jenni
Kuulostaapa ihanalta! <3 :) Mäkin niiiiiin haluisin koittaa melontaa!
VastaaPoistaKilli meijän pitää ottaa selvää missä jyväskylässä pääsis melomaa!! 8)
PoistaIhana peetu! Teidän lomareissu näyttää ja kuulostaa niiin ihanalta ♡♡ pitäkää hauskaa, mulla on kyl kauhee iksu♡
VastaaPoista♡llä sini
Ihanaa kyllä on:) me pidetään hauskaa! SINÄ MYÖS! <3 pian nähään!<3
PoistaVähä kuulostaa ihanalta!<3 nauttikaa nyt siitä laatuajasta ihan kahdestaan! ;)
VastaaPoistaMe nautitaan, kun sellane rako taas tulee:)
Poista