perjantai 20. kesäkuuta 2014

Haaveilua kerrakseen



Voi ei! Luulin jo, että talokuumeesta on päästy, mutta ei. TERVETULOA TAAS HAAVEILUT! Meillä on J:n kanssa ollut suunnitelmissa, että kun valmistun koulusta (näillänäkymin 2016 syksyllä), alkaisimme rakentamaan taloa. Nyt kuitenkin olen päästänyt vanhan haaveeni valloille.. Haluaisin muuttaa vanhaan rintamamiestaloon, jota saa laitella oman mielensä mukaan pikkuhiljaa. Vanhemmissa taloissa on myös ihana kotoisuus ja tunnelma, minkä edellinen, tai edelliset asukkaat ovat sinne luoneet. Yksi talo meillä on juuri mietinnän alla.. Saa nähdä laitetaanko välittäjälle viestiä ja sovitaan esittelyaika.. Hui!


Toinen haaveilun aihe minulla on myös jo.. tai oikeastaan kuumeilu ennemminkin. Luulin jo, että tästä kuumesta päästään Peetun myötä eroon, mutta on ne lapset vaan niin ihania. Varsinkin OMAT lapset! Kyseessä on siis vauvakuume. Raskausaikani oli aivan ihana, ja äitinä oleminen vielä ihanempaa. Jos minulla olisi jo koulu käytynä ja työpaikka tiedossa, voisin hankkia pikkukakkosen vaikka saman tien! Tänään juuri viimeksi pohdin ystäväni kanssa sitä, onko helpompaa että lapsilla on pieni ikäero vai hieman suurempi, esim. 4vuotta. Plussat ja miinukset löytyivät molemmista. Mitä mieltä te olette?  Henkilökohtaisesti olen kuitenkin sitä mieltä, että kaikella on tarkoitus ja tulee lapsia milloin tahansa, on se aivan mahtava asia ja aina pärjätään jotenkin <3 !!
Raskausaika ja se jännityksen ja odotuksen määrä!<3

Kolmas haaveilun aihe liittyy ensimmäiseen: oman pihan tuusaaminen. Olimme eilisen päivän äitini ja hänen miesystävänsä mökillä. Äitini on kunnon viherpeukalo ja hän piti minulle tapansa mukaan tavanoimasen  kierroksen "kukkakeitaassaan". Aiemmin olen vain kulkenut kierroksen velvollisuuden valossa, mutta nyt muutamana kertana olen alkanut jopa kiinnostua aiheesta! En usko, että minulla riittää kiinnostusta pitämään isoa kukkapenkkiä hengissä, mutta muut kukka-asetelmat voisivat olla juttuni! Uskon, että sitten joskus kun omistamme suuren pihan, on kukkien pitäminen edustuskunnossa aivan eriasia, kuin tällä hetkellä rivarimme takapihalla. Nyt kukat ei oikein menesty.. :D
Tuulimylly ja "kukkakärry" ovat isäpuoleni käsialaa. Tuulimyllyn sisälle saa syksyn tullessa kynttilän tuomaan tunnelmaa pihamaalle!<3

Näitä haaveita odotellessa! Pidän teidät ajantasalla haaveiden toteuttamisesta. ;)

Hyvät Jussit teille kaikille! Ja terkut telkkarin, fetasalaatin, yhden kylmän oluen ja itkuhälyttimen keskuudesta!


Kuulemisiin,

Jenni

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista !! <3