Aamu ei alkanu ihan niin hyvin kun meinasi. Heräsin 8:20 syöttämään Peetua. Siinä sitten virkistyin ja meinasin lähteä heittämään pienen pienen juoksulenkin. Keräsin lenkkivaatteet kasaan, nostin Peetun J:n viereen ja odotin että poitsu nukahtaisi uudelleen. Yht'äkkiä iski ihan järkyttävä oksettava olo. Käperryin hetkeksi sängyn jalkopäätyyn ja toivoin olon menevän ohi. Seuraavan kerran heräsin 11:00, kun J kysyi lähdenkö hänen ja Peetun kanssa vaunulenkille. Niinpä niin: silloin kun intoa lenkille oli, piti nukahtaa sängyn jalkopäätyyn..
Päätimme suunnata vaunuilla uuteen, lähistöllä olevaan, kahvilaan aamukahville. Tullessa pysähdyimme J:n mummolaan, missä J:n sisko oli lapsineen ja hoitolapsineen pulikoimassa ja nauttimassa auringosta. Siinä menikin sitten aurinkoaottaessa ja nautiskellessa muutama tunti. Peetulle tämä päivä olikin oikein
ISON POJAN PÄIVÄ! Peetu sai lillutella vadissa lämpösässä vedessä ja imeskellä hieman vesimelonia. Päiväuniakaan ei otettu vaunun kopassa, vaan isojen poikien tapaan ratasosassa. Sieltä oli myös hyvä katsella serkkupoikien pihajalkapallopeliä, kun pääpuolta nostettiin ylemmäs. Miksikäs en ole tätäkään aiemmin tajunnut?! Maistelimme myös velliä ensimmäistä kertaa! Tosin korvikkeen kanssa fifty-fifty- sekotuksella. Hyvin upposi.
 |
| namnam vesimelonia. |
 |
| Viilentymässä vadissa. |
 |
| Tästä pojasta tulee kunnon vesipeto! |
Iltapäivällä lähdimme vielä ystäväpariskunnan luokse grillaamaan ja jatkamaan fiilistelyä. Peetu ihastuikin grillikestiemme emäntään oikein kunnolla! ..äidillä oli hieman mustasukkaisuudessa pidättelemistä.. viiitsi, vitsi :D
 |
| Ihastus! |
 |
| Flirttailu. |
 |
| Äidin vuoro saada kuva poitsun kanssa.. |
 |
| Onneksi edes yksi onnistui.. |
JA SITTEN VIELÄ PISTE I:N PÄÄLLE! Iskä jäi laittamaan Peetua nukkumaan ja tämä äippä lähti testaamaan juoksukuntoaan (jäi sen verran aamuinen lenkkiyritys kaivertamaan). Viime juoksulenkin olen heittänyt valehtelematta lähemmäs vuosi sitten. Tavoite oli jaksaa juosta edes 15min. Repäsinkin siinä sitten 6km lenkin, ja aikaa meni 45min. Melko hissuttelua, mutta kuitenkaan EN KÄVELLYT KERTAAKAAN!! Näin kun raskauskilojakin on vielä +10kg, olen erittäin tyytyväinen itseeni!! :)
 |
| "SE HYVÄ FIILIS" lenkin jälkeen! |
Kuulemisiin,
Jenni
Ihana postaus ja ihanaa ku kävitte!<3 Pian uusiks;) ja voi tuota hurmuria!
VastaaPoistaOlitpa reipas, kun jaksoit vielä ampasta lenkillekki! :)
-Minna
Kiitos Minna! <3:) Oli ihana käydä! Ja todellakin pian uusiks! Peetulleki jäi varmasti hirvee ikävä :D
PoistaJa olihan se pakko käydä testaamassa lenkkikuntoa, kun oli niin ihana keli B)