tiistai 29. heinäkuuta 2014

Itkua ja parkua!

Toissa yö meni ihan päin honkia. Itse sain unta vasta kolmen aikaan ja uni oli niin katkonaista, kuin olla ja voi. Ajatukset pyöri päässä ja Peetu inisi ja ähisi ja kitisi unissaan ja pyöri koko ajan ympäri sängyssään. Ajattelin, että Peetu inisee ja ähisee ja kitisee kuumuutta, mutta kuitenkaan poika ei ollut fyysisesti sen olonen.

Aamulla kävimme naapurissa jättämässä hyvästit J:n tädin tanskandogille, Raffelle. Raffe oli iäkäs koiraherra, jonka keho ei enää kestänyt sitä elämän intoa, mikä koiralla oli. Iän mukanaan tuomia ja rodulle tyypillisiä vaivoja oli myös paljon. Silloin on mielestäni oikea aika antaa rakkaalle koiralle arvoisensa kuolema. Raffen tassunjälki jäi monen ihmisen sydämeen. Kotiseutumme on nyt myös yhtä nähtävyyttä köyhempi, niin kuin eräs tuttava sanoi. Niin iso ja lempeä koira oli mahtava näky!<3

Raffe <3


Aamupäivän aikana Peetun itku ja kitinä lisääntyi. Huomasin, että itku alkoi aina, kun pojan laittoi selälleen. Poitsu "räpläsi" myös korvaansa.. Punainenkin se mielestäni oli. Menin neuvolaan ja puhuin asiasta ja neuvolatätsy sanoi, että kysyisin samantien aikaa tk:n lääkärille. Lääkäri tutki korvat eikä mitään ollut. Ainoastaan vaikkua syvällä korvassa, jota lääkäri alkoi ronkkimaan pois. Voi Peetu parkaa! Huuto oli ihan kamalaa! Poika oikein tärisi sylissä. Tiiä sitten sattuiko se, vai oliko tilanne ahistava kun päästä ja käsistä ja jaloista pidetään kiinni ja pieneen korvaan tungetaan tikkua ja ties mitä. Onneksi siitä selvittiin loppuen lopuksi vain kaamealla itkulla. Tulehdusta ei ollut, mutta neuvolassa veikkailtiin, että hampaatkin voivat tehdä jo tuloaan ja aiheuttaa korvissa pientä kipua.

Neuvolassa paino ja pituus olivat hyvällä käyrällä ja kaikki muukin oli mallillaan. 3kk rokotuksia ei annettu vielä mahdollisen korvatulehduksen takia.  Nyt täytyykin varailla uusi rokotusaika. Peetulla siis tässä neuvolassa oli ikää 3kk 10 pvää. Suluissa 2kk:n mitat.

Paino 6675g (5465g)
Pituus 65,5cm (62cm)
Pään ymp. 43cm (40,5cm)


Kuulemisiin,

Jenni




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista !! <3