sunnuntai 6. heinäkuuta 2014

Uusi kohde kiikarissa..!

Höh.. puhuin Haaveiluja kerrakseen- postauksessa siitä, kuinka haaveilemme rintamamiestalosta, jota voisi oman maun ja aikataulun mukaan laitella. Puhuin myös siitä, kuinka yksi talo oli herättänyt kiinnostuksemme. Laitoin välittäjälle viestiä ja sovimme yksityisnäytön. Emme kuitenkaan päässyt edes näyttöön asti, kun sain sähköpostiini kuntokartoituksen talosta. ONNEKSI SAIN!  LÄPIMÄTÄhän se melkeinpä oli! Kosteusvaurioita siellä sun täällä ja kaikki hajalla! PLÄÄH. Vaikka kova haave remppaamisesta on, emme todellakaan ole valmiita ostamaan asuntoa, mikä olisi laitettava melkeenpä ensin maantasolle ja sitten aloittaa rakentamaan alusta lähtien. Etsinnät siis jatkuvat!

Mikään pakko meidän ei ole ensimmäisenä ostaa omakotitaloa. Rivitalokin menee, jos vain tilaa riittää ja sijainti on mukavalta alueelta tästä lähettyviltä. Itseasiassa ajattelin juuri laittaa esittelypyyntöä rivitalo kolmiosta, mikä on juuri tullut myyntiin parin kilometrin päähän. 

Kiirettä asunnolla ei sinäänsä ole. Tavoite on, että sitten kun Peetulle on hommattava isompi sänky, on meidän muutettava isompaan asuntoon. Sen verran ahdasta meillä kuitenkin on. Makuuhuoneessa ei ole varaa muuttaa yhtään järjestystä, muuten joudutaan kiipeilemään sänkyjen, yöpöytien ja lipaston yli. Saunakin meillä on, mutta lähinnä se toimii varastona, mikä on harmi, sillä olemme molemmat saunaihmisiä. Teen ihan oman kirjoituksen kodistamme kuvien kera tässä lähipäivinä!!

Tässä vielä pala tämän päivän tunnelmaa:


Helle väsytti poitsun ja nukuttiin monet pikku päikkärit.

Ekaa kertaa rantsulla! Äiskän RANTAJELLONA! <3
Kuulemisiin,

Jenni


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista !! <3