Harmittaa ihan hirveesti, miten huonosti olen blogia ehtinyt kirjoitella. Mies aloitti työt pari viikkoa sitten ja Peetu on siinä vaiheessa, että pitäisi päästä liikkeelle, mutta kuitenkaan itse ei osaa sitä vielä tehdä, mikä tarkoittaa sitä, että äidin sylissä vietetään aikaa ja äitiä huudellaan kääntelemään takaisin vatsalta selälteen jne. Kaikki energia on mennyt Peetun kanssa ajanviettoon ja kotitöihin. Toki nautin tästä kaikesta ja koen, että elän tähän mennessä elämäni parasta aikaa :) <3
NYT ASIAAN (EN MALTA ODOTTAA, ETTÄ PÄÄSEN KERTOMAAN TÄMÄN)!! Viime keskiviikkona katsoin Juttaa ja puolenvuoden superdieettejä. Niinkuin tavallisesti, mätin herkkuja naamariin ja kauhistelin sitä kuinka ihmiset päästävät itsensä siihen kuntoon. Yhtäkkiä
joku juttu loksahti päässäni. Tajusin, että itse olen melkeen kohta samassa tilanteessa kuin Ne ihmiset. Muutama minuutti myöhemmin olin tilannut itselleni
Fitfarmin 6vkon Superdieetti paketin!! (mainonnanuhri) HAHAAA :D
Torstai meni täysin harjoitellessa ruokien punnitsemista, jääkaapin sisällön uusimista ja ateriavälien laskeskelua. Perjantai oli ensimmäinen päivä, kun sain ruokavalion täysin oikein.
GRAMMALLEEN OIKEIN! Fiilis on hyvä ja painoa pudonnut kolmessa päivässä 2,6kg.
EN MALTA ODOTTAA, MITÄ VAAKA SANOO 6VKON PÄÄSTÄ. toki ymmärrän sen, että vaakaa ei pitäisi tuijottaa ja että paino ei tule putoamaan samalla tavalla lopussa, kuin alussa.
 |
| Aamiaisen väsäystä |
 |
| Salin jälkeinen ateria |
Olen ehtinyt tekemään kaksi salitreeniä tällä viikolla. Olen näin ex-keihäänheittäjänä tottunut nostelemaan punttia kunnon painoilla. Nyt kuitenkin painot on suht' pieniä, toistoja enemmän ja tiettyjä liikkeitä tehdään vain 1-2 krt/treeni. Kuitenkin lopputulos on se, että olen
NIIN LOPPU treenin jälkeen. Ihanaa treenata uudella tavalla!
Pidän teidät ajan tasalla DIEETTI kuulumisista. En ole ikinä ollut kunnon dieetillä, joten tuntuupa ihanalta käyttää DIEETTI sanaa sen oikeassa merkityksessä.
DIEETTI. HAHAHAHAA :D
Tässä vielä kuulumisia:
 |
| Peetu vauhdissa |
 |
| Ystävän jenkkifudis matsia katsomassa |
 |
| Äidin vanha lelu on suosiossa! |
 |
| CAMO <3 |
Kuulemisiin,
Jenni