keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Me&I- kutsut korkattu!

Kutsuilla käyty ja selvitty nollatoleranssilla!! TIUKKAA TEKI! Monista sovituskehotuksista huolimatta en retkahtanut moiseen.. Mieli kyllä teki! KOVASTIKKIN! Kaikki vaatteet näyttivät aivan ihanilta! Täytyy myöntää, että nettisivuilla naisten vaatteet eivät näytä yhtään niin kivoilta, kuin livenä! Ihan mahtavia kuoseja ja malleja. Ja laatu on kestävää! Hinnan väärttejä siis kaikinpuolin. 

Lasten vaatteet olivat totuttuun tapaan suloisia. Ennen kutsuille menoa ihailin ankka pöksyjä sekä ankka bodya Peetulle. En kuitenkaan raaskinut itse niitä vielä tilata.. Onneksi pelastus oli lähellä! Peetun mummo ja täti päättivät tilata pojalle kyseiset kledjut<3!! Malttamattomina odotellaan paketin saapumista! (täytyy toivoa, ettei vaatteita paketoida joululahjapaperiin.. :D) 

Tässä kuvat Me&I:n nettisivuilta:



Nyt kauniita unia ja Me&I- vaatteiden ihania, söpöjä, suloisia sekä syötävän herkullisia kuvia!!

Kuulemisiin,

Jenni


tiistai 7. lokakuuta 2014

Korvakierrepotilas?

Ei ollut Peetulla korvatulehdusta. VIELÄ. Korva-, nenä- ja kurkkutautien erikoislääkärillä käytiin tarkistuttamassa korvien tilanne (ONNEKSI ON VAKUUTUS!!). Lekuri sanoi kylläkin, että korvatulehdus on niin katala, että saattaa puhjeta parin tunnin päästä tarkastuksestakin. Olen melkeenpä varma, että tämä tuttu kiusankappale peetun korviin iskee hetkenä minä hyvänsä, jos ei ole jopa jo iskenyt.. Samanlainen yskä on aijemmilla kerroilla enteillyt sitä, sekä itkuisuus. Toinen silmäkin vuotaa. Kuitenkin meno on kova ja koko ajan täytyisi saada pomppia ja pyöriä paikasta A paikkaan B paikkojen C, Ö ja F kautta. 

Lääkäri mainitsi myös sen, että koska pienen ajan sisällä tämä mahdollinen tuleva tulehdus olisi jo kolmas, niin silloin aiheellista olisi miettiä putkitusta yhtenä vaihtoehtona. Hän totesi, että tulehduksia tulee Peetulla varmasti jatkossakin paljon olemaan. Putkituksen ainut kriteeri on 9kg:n paino nukutuksen takia. Siihen meillä on vielä 1kg matkaa. Saa nähdä miten käy..

Tässä sairastelupäivien tunnelmaa:





Ainut millä saan Peetun rauhottumaan paikalleen, on lastenohjelmien laittaminen pyörimään. Muistan kuinka raskausaikana vannoin, etten tule "parkkeeraamaan" lastani tv:n/tietokoneen/padin ääreen ennen kahden-kolmen-neljän vuoden ikää.. Tässä se nyt nähdään! .. Arjen pikku helpottajat.. :D

Huomenna menen ensimmäistä kertaa Me&I- kutsuille! Saa nähdä pystyykö mainonnanuhri hillitsemään itsensä.. Apua!

Kuulemisiin,

Jenni

maanantai 6. lokakuuta 2014

Syöttötuoli

Nyt vihdoinki tää mamma ehtii kirjottamaan! Sen mahdollistaa meidän pieni potilas, joka vetää sikeitä.. Luultavasti kolmas korvatulehdus noin 2kk:n sisään. Varasin lääkärin tälle iltapäivälle. Voi pientä<3

Lauatain Ikea-reissun tuloksena Peetulla on nyt OMA SYÖTTÖTUOLI! Parit aamupuurot siinä on nautittu ja kyllä kelpaa! Oli se niin vaikeaa jo koittaa istuttaa poikaa lattialla/sohvalla/sängyllä tyynyillä tuettuna. Tällainen tuoli tarttui matkaan:





Peetulla on kovan työn alla ryömiminen/ konttausasento. Lattialla vatsalla ollessaan poitsu nostelee peppua minkä kerkiää ja vetää jalat koukkuun lantion alle. Välillä vain varpaat ja käsivarret koskettavat lattiaa. KOHTA MENNÄÄN JA KOVAA!



Myös nokkamuki harjottelua ollaan aloiteltu pikkuhiljaa. Vielä imeminen siitä vaatii harjottelua/totuttelua, mutta pikkuhiljaa hyvä tulee:)


Peetulla on nyt ikää noin 5,5kk. Kehitys on nopeaa ja uusia juttuja ilmenee lähes joka päivä!! Nyt kun saadaan flunssa (tai epäilty korvatulehdus) selätettyä, niin vauhti kovenee varmasti ja hurjasti!!!:)

Kuulemisiin,

Jenni




tiistai 30. syyskuuta 2014

Serkkupojat harrastaa


Olin kirjottanut kännykällä Piiitkän selostuksen meidän kahdesta uudesta harrastuksesta. Tallensin sen luonnoksiin, mutta nyt se on kadonnut. ARGH:<  Kirjoitanpas siis uuden hieman lyhyemmän kaavan kautta. Peetu leikki vieressä keltaisella autolla ja tekee ännenavauksia sekä koittaa kovasti päästä liikkeelle (pumppaa jalkoja ja käsiä samaan tahtiin edestakaisin). Taitaa pientä hieman väsyttääkin, koska pääpainuu peiton päälle vähän väliä ja haukkakin käy vierailu lennoilla.

Mutta asiaan. Viime viikolla meillä oli toista kertaa muskari sekä vauvauinti! Serkkupojat molemmat osallistuvat oman tasonsa mukaan harrastuksiin. Niilo on Peetua 10vkoa nuorempi ja tyytyy muskarissa monesti kuuntelemaan ja ihmettelemään äidin musisointia. Peetu nauttii musiikista jo hyppien ja tarttumalla soittimiin. Kapuloita on kolisteltu, rumpua rummutettu sekä helistintä heilutettu. Mutta isoin intohimo Peetulla on vielä viedä soittimet suuhun. Myös toisten lasten seuraaminen on jännää!



Vauvauinnista Peetu ja Niilo pitävät hirmuisesti! Molemmat pojat polskuttelevat ja rentoutuvat lämpimässä altaassa. Monesti Peetun keskittyminen kohdistuu kameraan, joka kulkee meillä vauvauinnissa mukana. J osti GoPro- kameran kuulemma ihan vain vauvauintia varten..! :D Harmi vaan, että ensimmäisellä kerralla otetut kuvat olivat erpätarkkoja. Nyt toisella kerralla otin videokuvaa, mikä onnistui paljon paremmin. Onneksi viimeisellä uintikerralla tulee ammattikuvaaja ottamaan sukelluskuvan sekä perhekuvan:)

Kuulemisiin,

Jenni

keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Liikkeellä on paras!!

Aamu alkoi tänäänkin aamulenkillä. Oli ihana kävellä hiljasella pururadalla! Pururadan jälkeen ajatukset siirty jo kauppaan ja ostoksiin. En kuitenkaa päässy ihan niin helpolla:D NIMITTÄIN törmäsin kahteen "HULLUUN NAISEEN" pururadan parkkipaikan lähettyvillä!! Nämä "hullut naiset" ovat siis tuttujani ja he olivat suorittamassa kuntopiiriä. Siinä sitten ennen kun tajusin sen enempään mistään mitään, niin olin mukana suorittamassa kolmea kierrosta liikkeitä. Tämä treeni tuli jostain sovelluksesta, mikä täytyy itsekkin ladata!

Purtsilla beiben kanssa.
"HULLUT NAISET!"




Peetulla on nyt menossa vaihe, jolloin poika ei itse pääse vielä liikkeelle, mutta ei malta kauaa olla paikallakaan. Liikkeelle lähtö on todella pienestä kiinni! Tämän päivän olen siis saanut kannella tuota vähän vajaa 8kg:n painoa ympäri kämppää. Käytin Peetua myös lisäpainona iltapäivällä suoritetussa kotijumpassa. 


"syliiinnn!!!!"


Iltavelliä ja väsynyt Rakkauspakkaus <3

Kuulemisiin,

Jenni

tiistai 9. syyskuuta 2014

Paluu koulunpenkille!!

Aamu lähti käyntiin aamukäppäilyllä sekä jumpalla, minkä toteutin kuntosalilla. Kotona minua odotti kaksi unista miestä ja aamupala pirtelön valmistus. Aamutoimet tehtyä alkoi kouluun valmistautuminen ja Peetun hoitolaukun pakkaus. Peetulla oli tiedossa neljän tunnin hoitokeikka Sanna-tädin luona vähän matkan päässä :)



Tässä välissä onkin hyvä mainita koulun jatkamisesta. Tammikuussa oli alunperin tarkoitus palata koulunpenkille. Kuitenkin päivät ovat menneet Peetun kanssa erittäin rauhallisesti ja poika on ollut kuin aurinko, eikä vierastustakaan ole esiintynyt. J:n lähes koko suku asuu myös meidän lähellä ja olemme jarkuvasti tekemisissä. Tämän vuoksi tuntuu luontevalta, että Peetu saa viettää parina päivänä viikossa muutaman tunnin aikaa mummojen, papan, serkkupoikien sekä tädin kanssa. Joten miksikä en helpottaisi ensi kevään koulu-urakkaa ja kävisi paria kurssia nyt alta pois:) Toinen kursseista on siis kontaktikurssi, eli muutama tunti parina päivänä viikossa (niinkuin jo aiemmin mainitsinkin) ja toinen verkkokurssi, jolloin voin työskennellä kotona esimerkiksi Peetun yöunille menon, eli klo 19, jälkeen. Olen niin intona siitä, että saan koulua eteenpäin!! :)

Tässä pieni puolustelu siitä, miksi aloitin opiskelut jo nyt. Nyt, vaikka Peetu on vasta 4,5kk. Uskon, että pidemmän päälle tämä on erittäin kannattava ratkaisu!! :) Tottakai menen täysin Peetun ehdoilla ja jos tulee jokin tilanne, mikä estää nuo poissaolot kotoa, niin jätän koulun uudestaan tauolle ja jatkan ensi keväänä uudestaan. Tai silloin, kun elämä sen mahdollistaa.

Peetulta Hyvän yön toivotukset!


Kuulemisiin,

Jenni

maanantai 8. syyskuuta 2014

Mökkiviikonloppu pulkassa

Perjantaina lähdimme J:n töiden jälkeen Hartolaan mökille. Reissun idea oli, että vietämme yhdessä pe-la yön ja lauantaina Hartolan markkinoiden jälkeen liukenen Sysmään ystäväni mökille viettämään tyttöjen yötä!

Perjantaina käytin Peetua lääkärissä kovan yskän takia. Ajattelin, että parempi käydä tarkistamassa onko korvatulehdus uusinut. Onneksi käytin. Tällä kertaa tulehdus oli molemmissa korvissa. Peetu sai tutun antibioottikuurin ja käänsimme auton nokan Hartolaa. Ei poitsu kyllä missään vaiheessa kipeältä vaikuttanut, eikä korvat näytä pikkusta vaivaavan. Yskä on ainut mikä ärsyttää. Heti ensimmäinen yö antibioottikuurin käynnistyttyä meni niinkin hyvin, ettei Peetu herännyt kun vasta aamulla kahdeksalta!!:)

Markkinoille lähdimme aamupäivästä. Väkeä riitti! Koko pieni kirkonkylä oli täynnä ihmisiä ja kojuja ja tunnelmaa. Matkaan markkinoilta tarttui metrilakuja (TIETENKIN!) ja Peetulle uusi pipo. Markkinareissun jälkeen J, Peetu ja äitini heittivät minut mökille, missä suurin osa tytöistä jo odottelikin. Ilta meni mukavasti pelaillen, kuulumisten vaihtelussa sekä nautiskellen muutamasta siideristä. Kaiken kaikkiaan koen saaneeni tästä pienestä irtiotosta rutkasti lisää energiaa arkeen!! :)

Markkinoiden pakollinen ostos <3

Uusi apinapipo

Tyttöjen iltaa 8)

Mökillä makkaran paistoa nuotion äärellä.

Kuulemisiin,

Jenni